Talouden ja johtamisen akselilla

Näkemyksiä ja kokemuksia taloudesta, verotuksesta sekä johtamisesta

Palaa blogiin

Satu Manninen: Taloushallinnon parissa tehdään merkityksellistä työtä

TietoAkselilla pääsen tekemään aidosti merkityksellistä työtä

“Asiakaspalvelu on intohimoni – heitä vartenhan täällä ollaan”, kertoo TietoAkselilla nelisen vuotta työskennellyt Satu Manninen ammattiylpeyttä äänessään. Satu on osa TietoAkselin Advisor-tiimiä ja hän työskentelee nimikkeellä Financial Advisor. Hänen työpäiviinsä kuuluu erilaisia yritysneuvontapalveluja laidasta laitaan – aina ohjelmistovaihtoa tekevien yritysten taloushallinnon konsultoinnista asiakkaiden talouden prosessien nyanssien hiomiseen. Hän auttaa myös meillä TietoAkselilla sisäisesti kirjanpitotiimejä tarjoten talouspäällikkömäistä tukea ja sparrausta. Lisäksi hänen päivittäisiin tehtäviinsä kuuluu mm. BI-työkalujen avulla raporttien luomista ja tuottamista asiakkaille sekä ohjelmistojen käyttökoulutusta. Ohjelmistoista päästäänkin Satun toiseen intohimon kohteeseen: hän on ollut uransa alusta asti kiinnostunut tietotekniikan hyödyntämisestä taloushallinnossa. “En ole tainnut tehdä paperista kirjanpitoa ainakaan viimeiseen kymmeneen vuoteen”, hän naurahtaa.

Tukea työkavereilta

TietoAkseli on ensimmäinen tilitoimisto, jossa Satu työskentelee. Inhouse-taloushallinnon tehtäviin verrattuna tilitoimistossa työskentelyn etuina Satu mainitsee muun muassa sen, että tilitoimistossa työskennellessä pysyy koko ajan kovaa vauhtia muuttuvan taloushallintoalan aallonharjalla. “Tilitoimistossa näkee suuren määrän yrityksiä eri toimialoilta. Asiakasyritysten kanssa työskennellessä oppii ja kehittyy aivan valtavasti”, kertoo Satu ja jatkaa pilke silmäkulmassaan: “Lisäksi tilitoimistotyöskentelyssä hauskaa ja erityisen antoisaa on se, etten ole lajini ainoa edustaja, vaan vertaistukea ja ymmärrystä on saatavilla muilta samojen asioiden parissa työskenteleviltä työkavereilta.”

Yksi motivoivimmista asioista Satun työssä on se, kun hän saa synnytettyä asiakkaassaan wau-elämyksen. “Kun asiakas saa yritystään auttavaa tietoa, joka taas itselleni saattaa olla rutiinia, voi se olla asiakkaalle huikaiseva kokemus”, hän kertoo intoa äänessään. Satu pyrkii puhumaan asiakkaille ymmärrettävästi, ei suinkaan talouden jargonia. Näin asiakas pääsee itse oivaltamaan asioita, eivätkä talouden kiemurat tunnu enää niin mutkikkailta kuin ennen.

Oppiminen ei lopu koskaan

Satu on TietoAkselin historian ensimmäinen TNT-tutkinnon suorittanut henkilö. Hän kiinnostui uudesta Taloushallintoliiton tarjoamasta tutkinnosta heti siitä kuullessaan, ja suoritti tutkinnon ensimmäisten joukossa vuonna 2022. TNT-asiantuntijat ovat yritystoiminnan suunnittelun ja kehittämisen ammattilaisia. Jatkuva oppiminen ja kehittyminen ovatkin Satulle sydäntä lähellä olevia teemoja, oli kyse sitten omasta tai asiakkaiden kehittymisestä. TNT-tutkinnon lisäksi Satu on suorittanut myös taloushallintoalalla arvostetun KLT-tutkinnon.

Numerot kertovat tarinaa

Moni saattaa pitää taloushallintoalaa pelkkänä numeroiden pyörittelynä. Sen mielikuvan Satu tyrmää täysin! Pelkkää numeroiden kanssa puuhaamista taloushallinto ei todellakaan ole. “Jos näen tilinpäätöksen yrityksestä, pystyn kertomaan mitä numerot tarkoittavat – ne kertovat omaa tarinaansa vaikken tietäisi yrityksestä yhtään mitään muuta”, hän valistaa.

“Tilitoimistossa työskennellessä mikään toimiala ei ole vieras, siellä pääsee näkemään, miten yhteiskunta toimii ja tekemään aidosti merkityksellistä työtä”, Satu pohtii. Merkityksellisyys syntyy Satulle siitä, että hän kokee sujahtavansa sujuvasti osaksi toimivaa yhteiskuntaa tekemällä työtä, jonka ansiosta yritykset pystyvät suoriutumaan omista velvoitteistaan. Erityistä mielenkiintoa Satu tunteekin yritysvastuullisuus-teemaa kohtaan, ja toivoo pääsevänsä työskentelemään sen parissa tulevaisuudessa.

Parasta TietoAkselilla on joustavuus

Kun Satulta tiedustelee työn parhaita puolia, tulee vastaus enempää miettimättä – parasta ovat etätyömahdollisuus, joustavuus ja ammattitaitoiset työkaverit. “Minulla on lähimpään toimistoon sen verran matkaa, että arvostan etätyömahdollisuutta todella paljon. Koen, että meillä annetaan vastuuta ja vapautta sopivassa suhteessa – toki on myös näytettävä, että vastuuta pystyy kantamaan”, Satu sanoo.

Vaikka Satu työskentelee pääosin etänä, ei hän kuitenkaan ole yksin. Aina voi sparrailla omaa mieltä askarruttavista seikoista työkavereiden kanssa. Itse asiassa Satu onkin oman työkokemuksen ja osaamisensa kautta suosittu sparrauskaveri, joka oivalluttaa asiakkaiden lisäksi työkavereitaan!

 


Millainen TietoAkseli on työpaikkana?

Haluatko kuulla meistä lisää? Tutustu elämäystävälliseen työpaikkaan ja kurkkaa avoimet työpaikat!

TietoAkseli työnantajana