Vahvaa asiantuntijaosaamista TietoAkselin hallitukseen – KTM Pekka Pajamo hallituksen jäseneksi
Talous- ja henkilöstöhallinnon, tilintarkastuksen ja yritysjärjestelyiden ratkaisuja tarjoava asiantuntijaorganisaatio TietoAkseli Group on nimittänyt hallituksensa jäseneksi KTM Pekka Pajamon tuomaan vahvaa kokemusta yhtiön asiantuntijaliiketoiminnan johtamiseen ja taloushallintopalveluiden kehittämiseen.
Pekka Pajamo on toiminut Keskinäisen työeläkevakuutusyhtiö Varman talousjohtajana vuodesta 2012 alkaen. Pekka toimi KPMG Oy Ab:n palveluksessa vuosina 1988-2012. Hän on suorittanut KHT-tilintarkastajatutkinnon vuonna 1993 ja toimi KPMG:llä osakkaana, johtoryhmän jäsenenä sekä hallituksen jäsenenä. Pekalla on pitkä kokemus taloushallinnon järjestämisestä erilaisissa yrityksissä, toimintaympäristöissä sekä liiketoiminnan eri vaiheissa. TietoAkselin lisäksi Pekka toimii mm. Leino Groupin, Ahlström Capitalin, Arek Oy:n, Suomen kansallisoopperan ja -baletin sekä Suomen Kansallisteatterin hallituksissa. Pekka on ollut PRH:ssa toimivan itsenäisen tilintarkastuslautakunnan jäsen vuodesta 2016 alkaen ja toimii puheenjohtajana tilintarkastuslautakunnan toimikaudella 2019-2021.
Toukokuussa 2021 toteutuneen yritysjärjestelyn myötä TietoAkselin pääomistajaksi tuli pääomasijoitusyhtiö MB Rahastot, jonka edustajana hallituksen puheenjohtajana toimii MB Rahastojen partneri Kimmo Vanne. Muut hallituksen jäsenet ovat MB Rahastojen partneri Jussi Salminen, TietoAkselin perustaja Mikko Akselin sekä Varman talousjohtaja Pekka Pajamo.
Lisätietoja yhtiön hallituksen toiminnasta antaa:
Kimmo Vanne
Hallituksen puheenjohtaja
040 552 8398 tai kimmo.vanne@mb.fi
TietoAkseli on vuonna 1991 perustettu suomalainen asiantuntijayritys, joka tarjoaa talous- ja henkilöstöhallinnon, tilintarkastuksen ja yritysjärjestelyiden ratkaisuja pk-yrityksille ja organisaatioille. TietoAkselin liikevaihto on noin 10 miljoonaa euroa ja yritys palvelee Suomessa seitsemällä paikkakunnalla 140 asiantuntijan voimin. www.tietoakseli.fi