TietoAkseli Group –
arvon asiantuntijuutta jo vuodesta 1991
TietoAkselin tarina – mistä kaikki alkoi
TietoAkseli perustettiin vuonna 1991 nimellä Tili- ja toimistopalvelu Akselin Ky. Tuoreen yrittäjäpariskunnan Sari ja Mikko Akselinin ensimmäinen toimitila sijaitsi Jyväskylässä Myllyjärvellä, erään kerrostalon entisissä kerhotiloissa.
1990-luvun lama loi yleisesti epävarmuutta yritystoimintaan, mutta TietoAkselissa se näkyi lähinnä siten, että tuoreet yrittäjät saivat paiskia töitä yötä päivää. Kovalla työllä ja ”jalat maassa” -periaatteella yritystoiminta saatiin kannattavaksi ja vakavaraiseksi. Samalla onnistuttiin luomaan pitkäaikaisia ja kehittyviä asiakassuhteita. Asiakkaidensa onnistuessa myös TietoAkseli kasvoi vuosien varrella yhä monipuolisemmaksi asiantuntijataloksi.
TietoAkseli nyt
TietoAkseli toimi Sarin ja Mikon sekä myöhemmin heidän lastensa johdolla perheyrityksenä 30 vuoden ajan, kunnes vuonna 2021 yrityksen pääomistajaksi tuli suomalainen pääomasijoittaja MB Rahastot.
2020-luvun TietoAkseli on monipuolinen ja kasvava asiantuntijayritys, joka tarjoaa asiakkailleen talous- ja henkilöstöhallinnon palvelut, tilintarkastusta sekä yritysjärjestelyiden osaamista.
Olemme edelleenkin ylpeitä perheyritystaustastamme ja haluamme pitää kiinni arvoistamme: rehdisti, rohkeasti ja yhdessä tehdystä työstä. Teemme jatkossakin töitä sen eteen, että tarjoamme asiakkaillemme henkilökohtaista, monipuolista ja laadukasta palvelua, joka auttaa tekemään liiketoiminnan ja omistamisen tavoitteista totta.
Yrityksemme historiaa
1991
- Perustettu Sari ja Mikko Akselinin toimesta perheyrityksenä Jyväskylässä
2000-luku
- Muutos osakeyhtiöksi
- Omistuspohjan laajennus
- Kaksi uutta toimipistettä
- Tytäryhtiö ValueFramen perustaminen
- Yksittäisiä yrityskauppoja
2010-luku
- Neljä uutta toimipistettä
- Palveluiden laajentuminen erityisasiantuntijapalveluihin
- ValueFramen myynti Vismalle
- Osittainen sukupolvenvaihdos
- Uusi strategia lanseerattiin
- Mikko ja Sari vetäytyivät pois operatiivisista vastuista
2020-luku
- MB-rahastot TietoAkselin pääomistajaksi. Akselinien perhe jatkaa vähemmistöosakkaina.
- TietoAkseli laajentaa toimintaansa Varsinais-Suomen, Kaakkois-Suomen sekä Pirkanmaan alueella.